12. maaliskuuta 2011

Lihaskuntoa ja nopeampaa lenkkiä

Menipä tämäkin viikko nopeasti. Ensin koulua maanantaista keskiviikkoon ja torstaista perjantaihin olin töissä. Pidän työpaikastani todella paljon ja olen viihtynyt siellä erittäin hyvin :) Kerrankin on kiva herätä aamulla töihin vaikka ulkona sataisi räntää, sillä viihdyn työpaikalla hyvin. Minulle selvisi myös viikonaikana että syömäni rautatapletit ovat syy pitkään jatkuneeseen ummetukseen ja tästä johtuen minulla on ollut hyvin huono olo pitkän aikaan. Nyt kuitenkin lopetan joksikin aikaa taas raudan syömisen (syön sitä, koska varsinkin urheilevat naiset tarvitsevat rautaa) ja löysin myös pienen tutkimustyön jälkeen ainakin nyt 2 päivän osalta erittäin hyvän tuotteen ummetusta vastaan. Vaikka monet pitävät aihetta tapuna ja ehkä hieman myös epämiellyttävänä, niin ne keitä se vaivaa tietää sen olevan erittäin inhottava olotilaa ja kaipaa siihen apua. Löysin netistä hyvän artikkelin: HyväTerveys -lehden sivuilta. Siellä sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri kertoo ummetuksesta. Hän myös kertoo, että osmoottiset laktasiivit eli tuotteet jotka ovat laktulooseja ja laktiloleja ovat käytettävissä pitkä aikaiseen ummetuksen hoitoon. Tämän perusteella löysinkin Fructolax nimisen tuotteen, joka on ainakin omealla kohdalla auttanut. Suosittelen kovasti kokeilemaan, jos kärsii ummetuksesta!
Torstaina kävin tekemässä salilla lihaskuntotreenin. Lämmittelin 10 min ajan crosstrainerilla ja tämän  jälkeen innostuin kokeilemaan takakyykkyä pitkästä aikaan. Tein 3x10  sarjan 40kg painoilla ja tuloksena sain hapottavat etureidet..heh. Muuten keskityinkin kokonaan ylä ja keskivartaloni lihaksiin. Tein mm. dippejä ja leuanvetoja kolme sarjaa, superin aloittaen 20kg sekä hauitsille ja ojentajille, sekä selälle ristiinvedon 15kg painoilla kaksi kertaa. Tein loppuun vielä P90X:n vatsat sekä 2x20 vatsarutistukset. Sitten nopeat venyttelyt ja kävellen kotiin kovassa tuulessa.

Perjantaina tein sitten ohjelman mukaan hieman raskaamman lenkin. Eli kestoltaan lyhyt, mutta nopeudeltaan nopeampi. Menin 30min ajan 9.4km/h vauhdissa ja mittarin mukaan poltin 313 kcal. Tämän jälkeen pyöräilin vielä 10min ajan ja kulutin 77 kcal. Päälle kepin kanssa tehdyt vatsalihakset 2x15 sarjana ja vatsarutistukset 2x30-20. Jälleen kunnon venyttelyt päälle. 

Keksin myös jälleen tällä viikolla ostaa sitruunamehua, jota laitan n. 1rkl 0,5l veteeni. Vesi maistuu tämän jälkeen n. miljoona kertaa paremmalta!!!! Kannattaa kokeilla :)

Lauantaina ajattelin mennä hieman pyöräilemään kuntosalille, koska söin hieman karkkia illasta ja haluan kuluttaa ne pois :D Tulee itselle parempi olo, kun käyn ne kuluttumassa. Enpä muista milloin viimeksi olisin kyllä ostanut irtokarkkeja.....Kerron sitten kauanko jaksoin polkea.

Salilla käyminen on hieman yksinäistä puuhaa. Enpä oikein tunne ketään joka asuisi myös lielahdessa ja kävisi samalla salilla. Olisi kyllä mukavaa jos jonkun kanssa voisi treenata yhdessä, jolloin pystyisi kaveria hieman stemppaamaan ja ehkä hieman kisailemaan? 

Nyt kuitenkin nukkumaan, että pääsen aamupäivästä salille. Adeo!! Kuten kataloniassa oli aina tapana sanoa.

7. maaliskuuta 2011

Juoksumatto

Uusi viikko on jälleen edessä. Hiihtoloma tuli ja meni, ja jälleen on kouluhommia kalenteri täynnä...tällä kertaa ehkä vähän liikaakin, mutta parin viikonpäästä voin ottaa jo vähän helpommin, jos saan kaiken hyvin tehtyä. Kokeita on nimittäin niin paljon, että voisi melkein muillekkin jakaa, mutta tätä tämä on kun pitää vaihdon takia tenttiä englannin ja espanjan kieli vielä muiden aineiden päälle. Helpolla ei päästä. Ruotsi saa jäädä vielä kesään, sillä sitä minun pitää lukea vielä paljon enemmän ja sekoitan sen helposti espanjaan.

Tämä viikko menee nyt treeneissä päivän edeltä ja kävin jo juoksemassa GoGo:lla kevyen lenkkini. Juoksumatolla on se hyvä puoli, että näen selvästi kuinka nopeasti juoksen ja pystyn myös määräämään tarkalleen kuinka kauan. Tänään juoksin sitten 55min 8,2km/h vauhdilla, ja mittarin mukaan kulutin 536kcal juoksun aikana. Tämän jälkeen tein vielä P90X:n vatsat ja hyvät venyttelyt. Juoksu sujui todella hyvin ja olin todella tyytyväinen että otin juoksulenkkarini salille mukaan sisäpelikenkien sijaan. Niillä juoksu kulkee paljon paremmin ja tiedän että niissä on etu- ja takavaimennukset, jotka suojaavat jalkoja. 

Treenin jälkeen kävin kaupassa, koska ajattelin tehdä pitkästä aikaa taas lihapullia, ruskean kastikkeen ja perunoita ruoaksi. Taitaa kuitenkin ruoanlaitto jäädä huomiseksi ja nyt keskityn innokkaasti kouluhommiin!

6. maaliskuuta 2011

Capsicam


Sunnutai on tehty laskiaispullasta, kaakaosta sekä pulkkamäestä. Kaunis sunnuntai auringonpaisteineen sai ainakin minut haluamaan ulos temmeltämään kuin pikkutyttö. Enpä muista milloin viimeksi olisi tullut noin kova tahto päästä pulkkamäkeen. Koska en enää pulkkaa omista piti sellainen ensin käydä päivästä vapaa-valinnasta ostamassa. Pyynikin mäet olivat kohteena ja sinne suuntasin poikaystäväni kanssa. Aika jäiset olivat mäet ja korkealta välillä lennettiin, mutta onneksi ollaan vielä yhtenä kappaleena. Hienoina muistoina oli kuitenkin esim. yllätys hyppyristä lentäminen, ruusupensaan läpi meneminen ja hanskasta läpi mennyt havunneulanen. Myös itse sain maistaa pari lumipesua laskun loppuvaiheissa kun lensimme lumeen. Ehkä pari mustelmaa on myös tiedossa... mutta kaikkein tärkeintä oli, että meillä oli hauskaa! Ehkä ensi viikonloppuna uudestaan?

Suuntasimme mäenlaskun jälkeen Mustalahden satamaan, missä meidän piti juoda kuuma kaakaomme, jonka olimme tehneet termospulloon. Ainakin se tuli todistettua kun löysimme sopivan paikan, että kaakaota ei kannata tehdä veteen (jäi nekin juomatta). Tunnelmaa vielä paransi se, että kun olimme löytäneen sopivan paikan istuaksemme ja nousimme ylös, niin yksi pieni ruuvi päätti repiä housuni takapuolesta. Oli siinä naurussa pitelemistä kun kuulin raksauksen. Onneksi reikä on kuitenkin pieni ja saan sen helposti ommeltua umpeen.

Aikasemmin aamulla olin innostunut kokeilemaan poikaystäväni kuuma geeliä. Voiteen piti kuulemma lämmittää lihaksia, joka auttaa treenaamiseen. Noh, halusin sitten kokeilla tuota Capsicam nimistä voidetta vasempaan reiteeni. Päivän mittaan se kyllä lämmitti hieman ja poikaystävä ihmetteli kun en tuntenut mitään ihmeellistä kuitenkaan. Kaikki muuttui kun pääsin suihkuun n. 17 aikaan.....
...reittäni alkoi polttaa
...ja polttamaa
...ja polttamaan ihan mielettömästi!
Äkkiä suihkusta pois ja siinä hyppelin kotona kivusta, kun luulin ihoni joko lähtevän irti tai palavan pois. Pääsi aine sitten oikein kunnolla imeytymään siinä vaiheessa. Onneksi tuo polte hävisi sitten n.30min aikana. En aivan heti ole uudestaan sitä kokeilemassa. Tuota Capsicamia saa vain Virosta, koska on Suomessa kielletty ja nyt tiedän miksi... kuitenkin monet salilla käviät sitä käyttävät ja käytössä siihen muodostuukin tietty resistanssi, niin ei kuvittele että iho kirjaimellisesti palaisi aina.

5. maaliskuuta 2011

Liika treeni = Nuhanenä



Meni tuossa viikon treeni suunnitelmat aivan uusiksi, kun tiistaina huomasin töiden jälkeen olevani todella väsynyt. Ajattelin että siirtää lenkkiä keskiviikolle, jotta välttyisin flunssalta, mutta toisin kävi. Kunnon flunssa sitten iski keskiviikkona. Ei muuta kuin treeneistä taukoa vaan ja Finrexiä juomaan innokkaasti. Hyvät yöunet toivat myös oman parannuksensa, ja nyt alkaa flunssa olemaan selätetty. Luultavammin viime viikonlopun kovien treenien takia, tuli tämä pieni takapakki. Torstaina kävin kyllä kävelemässä kevyen tunnin lenkin, sillä selvästi tarvisin ulkoilmaa. Olen todellakin jäänyt treenaamiseen koukkuun ja jos en saa treenattua, muutun äkäiseksi!

Asun todella lähellä Kuntosali GoGo Expressiä. Kotoani on sinne n.10min matka ja jo parin viikon aikana on mielessäni pyörinyt ajatus alkaa siellä juoksemaan. Salillä käynti maksaa 18e/kk, joten hinta ei ole mielestäni paha, mitä nyt joutuu kuitenkin vuodeksi sitoutumaan. Tänään aamulla tein sitten päätöksen, sillä loskakelissä on inhottavaa juosta. Olen sitä jo monet vuodet tehnyt ja nyt päätin siirtyä kuntosalin juoksumatolle. Lopputuloksena on pakko kertoa, etten ennen kuvitellut juoksevani matolla, josta näen tv:n samaan aikaan. Juoksu kulki hyvin ja ajatukset pyöri Gilmoren tyttöjen ympärille. Tein salilla:

  • 30min Crosstrainer
  • 35min Juoksumatolla juoksemista 7,2km/h vauhdilla
  • 10min kävelyä matolla
  • P90X:n vatsat
  • Pitkät venyttelyt

Tänään olisi pitänyt alkuperäisen suunnitelman mukaan olla lepo päivä, mutta tuo treeni kuvastaa minun huomista pitkää lenkkiä. Huomenna on laskiais sunnuntai ja sen kunniaksi olisi luvassa mäessä laskua pulkalla! Mäenlaskun jälkeen ei varmaan juokseminen enää maistu, joten tämä kompromissi oli mielestäni hyvä.