5. heinäkuuta 2010

Nyt on kuuma!

Aivan upeat säät ovat kyllä vallanneet Suomen! Niiden innoittamana lähdinkin viime lauantaina yyteriin nauttimaan auringosta, merivedestä ja mahtavasta seurasta. Joskus on mukava viettää vapaa päivä rannalla vain loikoillen, katsellen sinistä taivaa ja miettien kenen uimalelu lähtee seuraavana lentoo kovan tuulen takia. Rannalla oli mukava syödä mm. oma tekoisia lettuja ja mansikoita. Voisiko yhtään enempää kesä fiilistä olla? Kamera unohtoi valitettavasti kotiin, joten rantakuvat jäivät sitten ottamatta. Sunnuntai kului samassa paahteessa, kylläkin ranta jäi väliin sillä lauantaina tuli ensimmäistä kertaa suomessa poltettua itsensä. Joskus on hyvä pitää parikin lepo päivää putkee, mutta kyllä sitä jo huomasi tänä aamuna että kovaa treeniä teki mieli.

Kävinkin tänään sitten salilla tekemässä aerobisen harjoituksen. Vaikka ulkona oli mahtava sää, houkutteli salin crosstrainer & ilmastointi luokseen. Siinä innokkaana sitten menin 60min crosstrainerilla sykkeiden pysyessä n. 154 luokkaa ja kaloireita mittarin mukaan paloi 704 kcal. Sen jälkeen tein vielä innokkaasti perinteisiä vatsalihaksia 3 x 30 sarjana. Loppuun nopeat venytykset ja kotiin suihkuun.

Kesällä on mukava syödä salaattia. Poikkeuksena tein kuitenkin tänään, että söin myös ruisleivän viipaleen salaatin seurana. Kaupassa ollessani mieleni alkoi tehdä todella paljon kunnon ruisleipää ja ajattelin kokeilla mitä elimistöni siitä sanoo. Ostin tietysti mahdollisimman rukiinisen leivän, jotta se olisi mahdollisimman terveellistä. Pian näkee meneekö maha jälleen jumiin vai kestäsikö se yhden palan ruisleipää per päivä.

Tämä päivä kuluikin muuten sitten esseetä kirjoittaessa sisätiloissa. Olen nimittäin lähdössä vaihtoon ensi syksynä Espanjan suuntaan, ja sitä varten minun pitää tehdä koululle tehtäviä. Täytyy myöntää että työnmäärä ei kohtaa annettuja opintopisteitä ja tänään takkuilin esseeni kanssa. Onneksi sain kuitenkin sen jo hyvin aluille eli  1,5 sivua jo kirjoitetttu tarvittavasta 4 sivusta. Tulevan viikonlopun olenkin suunnitellut kuluttavani näiden tehtävien tekemiseen, koska haluaisin ne jo pois alta. Valitettavasti ne ovat vain niin pitkiä, ettei pari tuntia riitä. Samaan aikaan luen myös espanjan kieltä, koska se on tuleva opiskelukieleni. Noh, ei paniikkia. Vielä on onneksi aikaa, mutta pitää pitää mielessä, että se kuluu koko ajan.

2 kommenttia:

  1. Heipparallaa,

    Tässä pari blogia, joihin törmäsin tänään. Vois kiinnostaa suakin :)

    http://www.healthylifestyledesign.com/

    http://epicself.com/

    VastaaPoista
  2. Noi oli todella hyviä linkkejä! kiitos niistä :)

    VastaaPoista