Näytetään tekstit, joissa on tunniste girona. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste girona. Näytä kaikki tekstit

17. tammikuuta 2011

Vic

Girona, kamera on Suomessa, joten
tämän löysin Googlen avulla
Joskus on päiviä kun mikään ei onnistu ja mikään ei kiinnosta. Mitään ei saa aikaseksi ja toivoo vain päivän menevän ohitse. Tuollainen oli minun sunnuntai. Vietin todella mukavan päivän lauantaina Gironassa, mutta jostain syystä sunnuntaina ei mikään kiinnostanut. Pakolla yritin tehdä kouluhommia, jottei tälle maanantaille osuisi niitä liikaa. Onneksi jotain sainkin aikaseksi :) Mutta treeni sai jäädä väliin. Minulla oli vahva tunne, että jos menen rääkkäämään kehoani olen heti jo valmiiksi kuollut, treenistä ei tule mitään ja tulen vain kipeäksi.

Tänään onkin sitten aivan uusi ääni päivässä. Heräsin virkeänä ja täynnä energiaa. Siivosin oman osuuteni kämpästä -tälle viikolle tuli vessan siivous osalleni. Ja tämän jälkeen tein aikataulun mukaisesti Cardio treenin ja siihen päälle vielä vatsat, koska olin ne eilen skipannut. Hyvä tonnikalasalaatti lounas päälle ja nyt taas koulutöiden pariin. Täytyy myöntää, että odotan vain että nämä kurssit jo loppuisivat sillä haluan oppia jo jotain uutta. 



Ajattelin tähän loppuun vielä laittaa kartan, jotta hieman näette missä Vic sijaitsee. Ympyröin myös karttaan Gironan, jossa kävin (mm.Ryanair lentää sinne halvalla) ja missä on Barcelona. Vic on noin 130 000 asukkaan "pikku" kaupunki, joka on myös tietääkseni Osonan alueen pääkaupunki. Vicissä on yliopisto Universitat de Vic, missä opiskelee noin 7 000 opiskelijaa lähiympäristöstä. Mm. Barcelonasta saakka tullaan tähän yksityisyliopistoon. Täällä näkee todella katalonialaisen elämän tavan, kun taas esim. Barcelona on täynnä turisteja. Valitettavasti englantia ei monikaan espanjalainen puhu, mutta ihmiset silti ovat todella auttavaisia. Eli suosittelen lämpimästä käymään joko Vicissä tai Gironassa, jos satutte esim. Barcelonaan matkustamaan. Vinkkinä: junamatka Place de Catalunalta Viciin maksaa 4,90€/suunta ja matka on todella helppo koska junissa lukee kaupunkien nimet missä pysähtyy :)
10 päivään kotiin, 109 päivää Espanjassa pyöritty!

15. tammikuuta 2011

Rauhallinen aamu

Tänään olen osannut nauttia aamustani. Mihinkään ei ole ollut kiire ja sain rauhassa vain makoilla sängyssä, kunnes teki mieli nousta ylös. Söin hyvän aamiaisen, sillä halusin syödä pienemmän lounaan. Tänään nimittäin menen käymään Gironassa, jonne mm. Ryanair lennättää halvalla ihmisiä. Olen kuitenkin kuullut monesti että tuo kaupunki on todella kiva ja sinne on vain n. tunnin ajomatka. Gironassa käyn ulkona syömässä, joten sen takia en halua nyt syödä isoa lounasta -vaikka yleensä olen tottunut siihen että lounaani on suurin ateriani. Tein sitten pikkulounaaksi vain salaatin, johon kuului erilaisia lehtisalaatteja ja ruisleivän siivu palasteltuna. Hieman oliviiliöljyä ja mustaviinietikkaa päälle, ja syömään. Olenkin täällä ollessani jäänyt aivan koukkuun tuohun oliiviöljyn ja mustaviinietikan laittamisesta salaatteihin. Salaatin maku kun paranee hetkessä!
Söin jo hieman tästä, kunnes innoistuin ottamaan kuvan!
Tein myös treenini sitten tässä aamupäivän aikana. Kenpo X:n kanssa sain taas koko kehon liikkeelle. Huomasin myös että koska join aamulla aika paljon vettä, hikoilin tuon kaiken treenin aikana pois ja olin pitkästä aikaa aivan liti märkä. Iltatreenit kuitenkin sopivat selvästi minulle enemmän, sillä näin päiväs aikaan olen väsyneempi.  Jotenkin olen aina tottunut siihen että treenaan 6-7 aikaan illasta, mutta välillä aikataulut pakottavat muutoksiin. Olen myös alkanut kaipaamaan perinteistä lenkkeilyä. Muistelin juuri että olen aina lenkkeillyt joka lauantai ja nyt vaihdossa olo aikana on ollut pisin tauko juoksemisesta. Suomeen palatessani lopullisesti kaivan kyllä lenkkarit esiin ja palaan lenkkipoluille. Heh...voi hieman ollakkin kunto alhaalla ja lenkki tuntua raskaalta siinä vaiheessa.
12 päivää kotiin tuloon, 107 päivää Espanjassa vietetty!