15. tammikuuta 2011

Rauhallinen aamu

Tänään olen osannut nauttia aamustani. Mihinkään ei ole ollut kiire ja sain rauhassa vain makoilla sängyssä, kunnes teki mieli nousta ylös. Söin hyvän aamiaisen, sillä halusin syödä pienemmän lounaan. Tänään nimittäin menen käymään Gironassa, jonne mm. Ryanair lennättää halvalla ihmisiä. Olen kuitenkin kuullut monesti että tuo kaupunki on todella kiva ja sinne on vain n. tunnin ajomatka. Gironassa käyn ulkona syömässä, joten sen takia en halua nyt syödä isoa lounasta -vaikka yleensä olen tottunut siihen että lounaani on suurin ateriani. Tein sitten pikkulounaaksi vain salaatin, johon kuului erilaisia lehtisalaatteja ja ruisleivän siivu palasteltuna. Hieman oliviiliöljyä ja mustaviinietikkaa päälle, ja syömään. Olenkin täällä ollessani jäänyt aivan koukkuun tuohun oliiviöljyn ja mustaviinietikan laittamisesta salaatteihin. Salaatin maku kun paranee hetkessä!
Söin jo hieman tästä, kunnes innoistuin ottamaan kuvan!
Tein myös treenini sitten tässä aamupäivän aikana. Kenpo X:n kanssa sain taas koko kehon liikkeelle. Huomasin myös että koska join aamulla aika paljon vettä, hikoilin tuon kaiken treenin aikana pois ja olin pitkästä aikaa aivan liti märkä. Iltatreenit kuitenkin sopivat selvästi minulle enemmän, sillä näin päiväs aikaan olen väsyneempi.  Jotenkin olen aina tottunut siihen että treenaan 6-7 aikaan illasta, mutta välillä aikataulut pakottavat muutoksiin. Olen myös alkanut kaipaamaan perinteistä lenkkeilyä. Muistelin juuri että olen aina lenkkeillyt joka lauantai ja nyt vaihdossa olo aikana on ollut pisin tauko juoksemisesta. Suomeen palatessani lopullisesti kaivan kyllä lenkkarit esiin ja palaan lenkkipoluille. Heh...voi hieman ollakkin kunto alhaalla ja lenkki tuntua raskaalta siinä vaiheessa.
12 päivää kotiin tuloon, 107 päivää Espanjassa vietetty!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti