27. tammikuuta 2011

Vicky Cristina Barcelona?

Ei vaan minä, hotelli ja Barcelona!! Eli tässä viettelen viimeistä iltaa hotellihuoneessani Barcelonassa. Huomenna olisi tarkoitus lentää lopullisesti Suomeen. Täytyy myöntää että hieman tätä paikkaa tulee ikävä, mutta ihana palata oman kullan luokse kotiin. Sää täällä on ollut aika sateinen, joten olen vain tyytyväisenä pienessä hotellissa illan ja menen aikasin nukkumaan. Huomenna pitäisi herätä siinä 7 aikaan ja mennä lentokenttä bussiin 9 aikaan.



Tämän päivän treeni kuten huomisenkin on tuon kivan 20kg painavan matkalaukun sekä painavan käsimatkatavaran kantelu. Sain oikein kunnolla tunkea laukkua tänä aamuna kiinni, että sain kaiken tarvittavan mukaani. Nyt hieman uudelleen järjestelemistä laukussa -mutta silti se on täynnä. Onneksi huomenna on helppoa kun kävelen vain laukun kanssa lentokenttä bussiin ja saan sen raahattua check-in pisteelle, niin seuraavan kerran näen sen sitten helsinki-vantaalla. Laukku autoon, ja auton nokka kohti kotia <3

Suunnitelmia suomeen tuloon olen jo tehnyt:

  • Blogini kirjoittelu jatkuu ehdottomasti
  • Treeneihin tulee lisänä lenkkeily, jota kaipaan todella paljon
  • Ruokavaliota tulen seuraamaan todella tarkasti
  • Tavoitteena on timmi mimmi ensi kesään!! eli tiukkaa tiukempaa treeniä eikä mitään syömislipsuiluja
  • Jatkaa tietysti koulun käyntiä TAMK:n ikaalisten pisteessä jälleen
Tässä vielä muutama kiva muistelu kuva täällä olostani: 


Kämppikseni Irma & Judit 

Ihanat lp-laukut Musica la Viva festareilta

Perinteisiltä lauantaimarkkinoilta

Vicin La Rambla, tie joka kiertää vanhan kaupungin ympäri

UVIC Erasmus semester 1, 2010


Huomenna kotiin, 119 päivää opiskeltu, naurettu, itketty, tanssittu, urheiltu, syöty, pyöräilty, kirottu, nautittu, siivottu, lennetty, valvottu, nukuttu, leivottu, shoppailtu, valokuvattu sekä itsenäistytty Espanjassa! 
Suosittelen kaikille ehdottomasti vaihtoon lähtemistä, sillä tämä kokemus on opettanut itselleni niin paljon, että olen hyvin kiitollinen että jokaisella opiskelijalla on tähän mm. Erasmuksen kautta mahdollisuus lähteä!

The Greendress

The Greendress Tampere

Tässä tulin vielä nopeasti illasta päivittämään, sillä itsellä on suuria uutisia Tamperelaisille!!!! Siskoni nimittäin on kaverinsa Tarun kanssa olleet perustamassa myös tampereelle omaa The Greendress liikettä! Kyseessä on vaateliike, jossa myydään ekologisesti ja eettisesti tuotettuja vaatteita. Joukosta löytyy mm. myös second hand vaatteita, uusia merkkejä (myös ihan paikallisia suunnittelijoita kuten Camilla Mikama!!) ja hieman myös edelliskauden erittäin kalliita merkkejä.





The Greendress toimii jo Helsingissä sekä viime syksystä lähtien Turussa. Liikkeen perustajina toimii Jani Toivola & Elina Järnefelt. Tampereen liikeen avaisia tullaan viettämään helmikuun alussa ja se sijaitsee kuninkaankadulla aivan sokoksen vieressä.



Lue Laurasta ja Tarusta kirjoitettu lehtiartikkeli täältä tai keskiviikon Tori lehdestä. Kauppa tulee saamaan pian omat netti sivunsa ja Facebookista löydät jo heidät! Suosittelen kovasti jokaisen käymään liikkeessä, sillä vaatteet ovat kohtuu hintaisia jopa opiskelijoille ja kannatan todella paljon tyttöjen toimintaa!

26. tammikuuta 2011

Viimeinen koe


Tänään olisi UVIC:ssä viimeisen kokeen aika. Hieman jännittää, mutta kaipa se hyvin menee. Tämän jälkeen pitäisi vielä nopeasti nähdä erasmuslaisten kanssa sekä jättää hyvästit. Illasta pääsen vielä näkemään kämppisteni uuden kämpän ja toivottavasti hyvien yöunien jälkeen on laukku pakattu ja lähden kohti Barcelonaa.


Ihana palata kotiin aivan pian!

Tänään pääsin taas treenin makuun ja jalat &selkähän siinä saivat kyytiä. Hieman on kyllä kunto nyt rappiolla, kun huomaan että hapenottoni alkaa treenin loppuvaiheessa loppumaan. Peruskuntoni on mennyt alaspäin kyllä, mutta uskon tämän homeen tekevän myös tehtävänsä. Tämän takia jätin sitten vatsat pois ja ajattelin kehon antaa vain olla. Onneksi huomenna pääsen pois tästä ilmasta lopullisesti. Tuuletin kyllä hyvin huoneeni ennen treeniä.

Illasta tulee hieman herkuteltua, sillä päätimme kämppisten kanssa syödä uudella asunnolla viimeisen yhteisen aterian. Ja koska kenelläkään ei ole oikein aikaa laittaa ruokaa + asunnossa ei ole hirveästi astioita yms. tavaraa, niin päädyimme vaihtoehtoon: pizzat.. noh, täytyy katsoa etten syö ylenmääräsesti ja onneksi pitäisi myös salaattia olla hieman mukana. En ole mitenkään ihan hirveän innoissani ajatuksesta, mutta kyllä se menee viimeisen päivän kunniaksi. Muuten ruokavalio pysyy tiukan seurannan alla!



Yksi päivä kotiin tuloon, 118 päivää espanjassa shoppailtu!

Yöllinen päivitys


Tänään on ollut ihana lepo päivä! Lihakset saavat taas palautua ja voisin kuvitella että se on tämä home, mikä tekee olon hieman kipeän oloiseksi. Noh, eipä onneksi enää tarvitse kauaa tätä kestää. Kävin tänään nopeasti espanjan kielen testissä ja nyt kotona katsellut kun kämppikset laittavat tavaroitaan laatikoihin. Hekin saivat aivan tarpeeksi tästä homeesta ja löysivät onneksi nopesti uuden asunnon. Homeesta kun kaikki täällä olijat alkavat saamaan jo ties mitä oireita. Sain tänään onneksi myös jo suurimman osan tavaroistani pakattua. Pidän paljon siitä ajatuksesta, että spanair monien muiden lentoyhtiöiden tapaan takaa nykyään matkustajalla suuremmat painorajat. 



Huomenna päivästä olisi luvassa sitten treeniä, kokeisiin lukua ja luultavammin hieman siivoustakin jo. Iltapäivästä olisi sitten viimeinen koe ja illasta käyn katsomassa kämppisteni uuden kämpän. Ainakin olen kuullut että todella hienolta näyttää! Torstaina lähden sitten Barcelonaan hotelliin yöksi ja perjantaina päivästä lennän suoralla lennolla kerrankin Suomeen! Perjantaille onkin jo mietittynä illasta oman saunan lämpö ja rentouttava ilta. Miten olenkaan sitä odottanut!! Lauantaina mietin paluuta lenkkipolulle. Voi olla jaloille hieman shokki pitkän tauon jälkeen, mutta juoksemisesta saa vaan niin hyvät adrealiinit, että sitä olen kaivannut!! 



Nyt kuitenkin ajattelin painaa pääni tyynylle ja mennä nukkumaan!
Kello on jo pian 23 ja koska viime yön nukuin huonommin, niin ajattelin nyt nauttia hyvän yön unista. Huomenna päivittelen taas treenini jälkeisiä tunnelmia! 

2 päivää enää kotiin, 117 päivää Espanjassa kokattu!