
Lauantaina eli eilen lähdin sitten innokkaana uimaan Tesoman uimahalliin. Paikka kyllä sai pisteeni, sillä uimahalli on todella siisti ja siellä oli hyvin tilaa uida. Ei tarvinnut ahtautua monen muun kanssa radalla, kuten kalevan uimahallissa tarvitsee. Lihaksi pääsee myös uinin ohella tai jälkeen palauttelemaan ihanaan poreammeeseen, joka on kaikkien käytettävissä. Ainoa outo piirre uimahallista oli, että miesten ja naisten pukuhuoneet olivat samassa tilassa. Yleensä olen tottunut, että pukeudut siinä valitsemasi kaappisi edessä, mutta nyt piti mennä pieneen koppiin vaihtamaan vaatteet ja tämän jälkeen viedä omat vaatteesi perinteiseen rautakaappiin. Noh, tästä sai uimahalli vai pienen miinuksen koska muuten paikka oli todella hienon näköinen. Päädyin lopulta uimaan 700m 25m pituisessa altaassa.
Illasta sitten syömään Bella Romaan Siperiaan. Tilasin pitkästä aikaa pizzan, jonka pohja saa kyllä ravintola minulta kiitosta. Nimittäin pizzan pohja oli erittäin ohut ja jaksoin ihmetyksekseni syödä koko pitsan ja vielä jälkiruoan päälle. Kaloreita tuli, mutta ilta oli kiva ja nyt sunnuntaina on vedetty kovaa linjaa jälleen.

Tänään oli ohjelmassa pitkä lenkki. Eli 60-90min matka pitäisi juosta, mutta sykkeiden pitäisi pysyä suht. alhaalla. Innostuinkin juoksemaan lenkin jo aamupäivällä, jotta loppu päivästä voin keskittyä muihin asioihin...kuten vanhan DOOM:n pelaamiseen! Kuka tämänkin pelin muistaa?? Ainakin minä, joka pikku tyttönä pelasi sitä aivan innoissaan (kylläkin Demo versiota). Tänään sitten pääsin pitkästä aikaa pelia kokeilemaan :) Mutta palataampa takaisin lenkkiin. Päädyin juoksemaan 1h 7min matkan (3 kertaa kylläkin kävelin 5min, sillä sykkeet olisivat innoissani nousseet liian ylös. Tarkoituksena kun on kehittää peruskuntoa eli kestävyyttä, ja tämä saavutetaan parhaiten pidettyä pitkällä lenkillä sykkeet matalalla). Matkan pituudeksi tuli Kuntoplus reittilaskurin mukaan 9,20km. Kotona vielä tein 3x30 vatsarutistuksia ja 3 leuanvetoa. Venyttelyt lopetti tämän päivän treenin. Kotiin päästyäni oli takareidet hyvin lähellä, etteivät alkaneet kramppaamaan. Uskoisin että eilinen uinnilla oli osuutta asiaan. Nyt saavat jalat olla rauhassa loppupäivän.

Huomenna on lepo päivä tiedossa, kunnes jälleen tiistaina pitäisi lenkki käydä juoksemassa. Viime kerralta tuli matkaa se 5,2km eli tiistaiksi pitäisi keksiä hieman pidempi lenkki. Toivottavasti jalat palautuu siksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti