Näytetään tekstit, joissa on tunniste bodyrock. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bodyrock. Näytä kaikki tekstit

23. marraskuuta 2010

Marrakuuta on vielä jäljellä!

Pääsin sitten tuosta flunssasta eroon onneksi! En kuitenkaan päässyt treenaamaan koko loppuviikkona, vaikka sunnuntaina siihen oli mahdollisuus -oli silloin takana huonot yöunet, mutta kävin iltapäivä retkellä Travertetissa. Siellä oli aivan mielettömät maisemat! Käveltiin pari tuntia, ja kun aurinko laski ja kylmä ilma alkoi tuntua luissa saakka lähdimme ajamaan takaisin kohti Viciä.


Ruokavalioni on pysynyt hyvänä, mutta minulle on erittäin vaikeaa olla napostelematta tai syömättä jotain mitä en saisi. Joten aloin eilisestä lähtien jälleen kirjoittamaan syömiseni ylös. Näin pystyn tarkemmin sanomaan mitä olen syönyt ja ettei piilo extra kaloreita tule. Päätin myös että marraskuun loppuessa alan itse ostamaan itselleni ruoat. Täällä on ollut tapana ostaa kämppisten kanssa yhteiset ruoat, mutta olen huomannut että todella usein syön ihan eri kuin kämppikseni ja myös tällöin rahan kulutus ei kohtaa. Myös haluan että kun tulen kotiin syömään niin tietää että esim salaattia & jugurttia löytyy jääkaapista..mitä ei välttämättä aina olekaan näin. Joskus myös tuntuu että olen hukassa tuon ruokavalioni suhteen, koska eri lähteet sanovat mitä pitäisi ja ei saisi syödä. Mutta täytyy vaan löytää se itselle kultainen keskitie siihenkin.

Pääsin siis eilen takaisin treenaamisen makuun ja se tuntui todella hyvältä! Vaikka BodyRockissa tehdään viikon treenit, teen treenit aina yhden myöhässä. Eli eilenkin tein perjantain treenin ja tänään tein eilisen treenin. Tulokseksi sain:

Maanantaina: 
550 Rep Fat Massacre aikaan 23 min 15 sec.

Tänään:
Burbees are forever workout -treenin, jossa on 12 kierrosta 50sec/10sec vaihteluilla. Aamulla energiat olivat kuitenkin niin poissa että tein vain 9 kierrosta:

  1. One leg burbee & side jump 5 - 6 - 6
  2. Side burbee 6 - 6 - 6
  3. Starburst burbee 6 - 5 - 6
Eilen innostuin vielä iltapäivästä lähtemään pyöräilemään. Tunnit koulussa oli aamulla perutta ja halusin päästä ulkoilmaan. Joten innostuin pyöräilemään lähikaupunkiin Santa Eulaliaan, jonne on vähän yli 3km matka. Aluksi mietin että ompas tämä raskasta, mutta kyseessä olikin kiva ylämäki koko tuon 3km ajan. Takaisin päin pääsikin nopeasti! 

30. lokakuuta 2010

Vkl täynnä koulutöitä

Tämä viikko on kyllä mennyt nopeasti! Koulu puskee täällä Espanjassakin todella päälle ja hommaa rittää. Maanantaina täällä on pyhäinmiesten päivä, joten silloin on onneksi myös vapaata koulusta ja kerkiän tekemään kouluhommia. Eli kaikki 3 päivää on omistettu nyt koululle. Tänään aamusta tein nyt kolmannen Hiittini ja olo on jälleen hyvä :) Nostin harjoitukseni pituutta nyt sitten 1 minuutilla eli aamun hiittini kesti 5min, joka on 10x 20sec/10sec. Päädyin vielä hiitin jälkeen tekemään hieman vatsalihaksia, joten tältä näytti koko treeni:

1) Lämmittely BodyRockin ohjeiden mukaan. Linkki löytyy tästä. 
2) HIIT 5 min 10x 20 sec treeniä ja 10sec tauot.
    Lajina: Polvennosto juoksu
3) Ylä-&alavatsa lihasharjoitus BodyRockin Bang Bang Workoutin mukaan. Toistoja 20
   Kyljet saman treenin mukaisesti. Toistoja 25x oikea ja vasen puoli
4) Pitkät venyttelyt

Motiivini laihduttaa pysyvästi on nyt pysynyt korkealla, ja olen seurannut tarkasti ruokavaliotani. Sen avulla myös mahani kerrankin toimii kunnolla!! Niin outoa, kun on kärsinyt ummetuksesta monta vuotta, että se oikeasti on nyt suostuvainen toimimaan normaalisti. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Että tämä pidetään innokkaasti yllä. Luultavammin suurin vaikutus on ollut etten syö: pastaa, perunaa, riisiä tai melkein mitää viljaa. Annan kyllä itselleni päivittäin syödä 2 kaurakeksiä jossain välissä (yleensä lounaan jälkeen) -oma pieni herkuttelu päivällä. Mutta muuten en ole viljaan koskenut. Lounaat ovat muodostuneet suuresta kasasta salaattia ja esim. lihasta, tonnikalasta tai keitetyistä kananmunista.

26. lokakuuta 2010

Treenin muutos..

Jälleen on pyörähtänyt pitkä aika kun olen viimeksi kirjoitellut. Syynä mm. flunssa & poikaystävän kyläily täällä espanjassa, joidenka takia en ole treenannut ollenkaan. Ehkä joskus tekee hyvää pitää pientä taukoa treenaamisesta, ja samalla olen päässyt todella miettimään, mitä teen treenieni suhteen. Kuten aikasemmin kirjoittelin, on täällä salilla käyminen hieman hankalaa ja todella kallista. Myös tuntini koulussa painottuu aamuun ja iltaan, jolloin ajan löytäminen on vaikeaa. Joten nyt lähden vetämään 8 viikon tiukkaa HIIT-treeniä. Tietysti jos tuon 8 viikon jälkeen huomaan selvän eron omassa kunnossani, jatkan sen harjoittelemista.



HIIT = Hight Intensity Interval Training. Siinä on kyse lyhyessä ajassa tehtävästä treenistä korkealla sykkeellä. Yleensä treeni alkaa 10min lämmittelyllä, jotta vältetään lihasten vauriot. Tähän itselläni kuuluu yleensä erilaisia hyppyjä eteen ja taakse sekä sivuille. Tämän jälkeen tulee todellinen HIIT-osuus, jossa yleensä treenataan intervalliharjoituksella eli 30sec niin kovaa kuin pääsee ja 30sec lepoa - ei kuitenkaan paikallaan oloa, vaan esim. paikallaan hölkkää. Intervalliharjoituksen voi tehdä juosten, pyöräilen tai kuten itse teen: erilaisia hyppyjä, polvennosto juoksua ja mitä tahansa mitä pystyn harjoittelemaan huoneessani pienessä tilassa ja saan sykkeen ylös. HIIT:n jälkeen tulee tietysti pakolliset venyttely, jotta jälleen vältytään lihasvammoilta. Kuinka monta sarjaan sitten teen? Aloittelijat alkavat 4 min sarjasta, jota jokaisella kolmannella kerralla nostetaan 1 minuutilla. Eli 8 viikon jälkeen harjoitukseni pitäisi kestää jo 15 min. Tuo 15 min alkaa olemaan jo max. aika mitä HIIT:llä yleensä treenataan.

Suunitelmani mukana alan treenaamaan HIIT:iä 3 kertaa viikossa. Ja myöhemmin mahdollisesti joka toinen päivä. HIIT:llä on saatu kuulemieni mukaan todella hyviä tuloksia, jolloin ihmisten hapenottokyky on parantunut, rasvaa on palanut (tietysti kun aamulla tyhjässä kehossa ei ole hiilihydraatteja jäljellä, vaan rasvavarastot ovat ne ensi sijaiset energianlähteet) ja olon pitäisi olla koko päivän ajan parempi ja virkeämpi. HIIT -treenin jälkeen on myös hyvä huomata ettei n.0,5-1h jälkeen saa vielä syödä, jolloin rasvan palamista pitkitetään. Tänään aamusta tein ensimmäisen treenini, joka tuntui kyllä raskaalta/hyvältä. Tein 2 eri liikettä eli 3 sarjaa molempia. Tein polven nostojuoksua sekä santana push-ups (tuttu bodyrock-sivulta eli mennään miesten punnerrusasentoon, josta pomppastaan pystyyn ja hypätään vielä ylöspäin, todella rankka liike)

Ruokavaliotani alan pitämään silmällä. Ja ongelmani eli napostelu saa jäädä pois, ja pyrin syömään 5 ateriaa päivässä: aamiainen, välipala, lounas, välipala, päivällinen. Aterioiden ei kuulu olla suuria ja aikasemmin mainitsemani SparkPeople sivuston kautta mm. pääsen laskemaan tarvittaessa päiväni kalorit. Niiden pitäisi pysyä 1700kcal -jos haluan pysyä saman kokoisena kuin nyt. Tai sitten siinä 1200-1500kcal, jos haluan laihtua. Ja todella se mitä syöt vaikuttaa siihen miltä näytät, sillä 70% ihmisen ulkonäöstä perustuu ruokavalioon ja loput tulevat liikunnasta ja muusta hyvinvoinnista.

28. syyskuuta 2010

Maanantaissa mennään

Lauantaina pääsin käymään Barcelonassa, joka oli täynnä ihmisiä! Aamulla lähdimme jo 9 junalla kaupunkia kohti, jossa meillä oli 3h kiertely vanhassa kaupungissa. Samaan aikaan oli Barcelonassa La Mercé juhlat käynnissä, minkä takia tuntui että kaikki ihmiset olivat ulkona, nauttivat hyvästä säästä ja ulkoilmaesityksistä. Opastetun kierroksen jälkeen sai kierrellä vielä vapaasti kaupunkia, mutta jalkojen ollessa jo aivan kuolleet kuullosti klo 17 juna täydelliseltä ajalta tulla takaisin. Myös sunnuntaipäivä kului siinä että jalat olivat vielä väsyneet lauantaista, mutta hyötyliikuntaa tuli harrastettua kun päädyin pyöräilemään kaksi kertaa kaupunkiin sovitun picnicin takia. Siinä sai jälleen jalat kyytiä, ja päivän aikana tuli syötyä ennätysmäärä hedelmiä. Huomasin kuitenkin, että vaikka kuinka paljon söisi hedelmiä, alkaa pian keho vaatimaan muutakin ruokaa, ja illasta lihan himo oli jo valtava ;)

Tänään sitten pääsin vihdoinkin näkemään mitä kursseja pääsen valitsemaan, mihin aikaan ne tulisi olemaan ja mitkä olisi minulle hyödyllisiä. Olen jo ennen lähtiessäni kirjoittanut Learning Agreementin, mutta kuten aina, niin kurssisuunnitelma menee aivan uusiksi. Tällä näkymällä olen keräämässä itselleni paljon työtä, mutta onneksi minulla on 2 viikkoa aikaa päättää mikä on minulle kaikkein parasta. Vaikka täällä tulee olemaan paljon iltaluentoja myös, pidän urheilun silti lähellä ja yritän järjestää sille aikaa. Esimerkiksi tänä aamuna päädyin kävelemään 30min kouluun, kun pyörääni tuli hieman ongelmia. Mukava ja virkistävä aamulenkki teki kyllä hyvää. Illalla oli vielä luennoilla ja kun pääsin kotiin päädyin tekemään jälleen BodyRock.Tv: Brunette Beating Blonde Workout Treeni teki kyllä hyvää ja tässä on minun tulokseni:

1. Flying high knees:  7 - 7 - 6 - 6
2.Side to side pike jumps: 38 - 25 - 27 - 25
3.Reverse crunch: 17 - 20 - 20 - 18
4. Side step up:n sijaan tein one leg squats: 7 - 7 - 5 - 5 
5. Super girl push up: 9 - 6 - 5 - 5

Ruokavalio on vieläkin mennyt ihan hyvin, jollei laske lauantai mättöä. Nimittäin päivän kiertelyn jälkeen päädyttin Burger Kingiin syömään hampurilaisateriat. Teki kyllä niin hyvää saada ruokaa mahaan, sillä siinä vaihteessa oli energiat jo aivan kadonneet. Myös junamatkalle tarttui mukaan todella pieni karkkipussi. Sitä voi ihmetellä mihin mahaan se oikein katosi, mutta ainakin koko illan sai olla todella täysi. Sunnuntai menikin sitten paljon kevyemmän ruoan merkeissä, kun myös tämä maanantai!

Vanha kaksintaistelu areenan paikka roomalaisajalta

Minä ihanassa ja aurinkoisessa Parque de la Ciutadellassa

24. syyskuuta 2010

BodyRock.Tv jälleen

Olen seurannut BodyRock.tv:n harjoituksia ja kirjoituksia jälleen aikas innokkaasti. Heidän kautta saa paljon tietoa ruokavaliosta ja HIIT-treenaamisesta. Eilen en valitettavasti päässyt salille, sillä kämppikseni lähti lleida nimiseen kaupunkiin etsimään töitä. Lenkille ei jostain syystä huvittanut lähteä, joten päätin tehdä BodyRock.Tv  kautta sitten erittäin hyvän treenin. Heidän ohjeet ovat aina ilmaisia, ja he ovat erittäin mukavia ja positiivia ihmisiä. Myös heidän treeninsä vaihtuvat aina, joten niiden kautta saa itsekin paljon inspiraatiota omiin treeneihin. Tällä kertaa oli treeninä Tight Jeans Booty Workout! jossa treenattiin 15min maksimisykkeellä. Tietysti alkuun tein 10min lämmittelyn ja loppuverryttelyksi hyvät venyttelyt.

Sain kuitenkin omaksi tulokseksi:
Haarahyppyjä (ilman hyppynarua): 400
Vatsalihakset + kyljet: 217

Huomenna on luvassa paljon kävelyä, sillä koulumme järjestää meille kierroksen Barcelonassa. Siellä on luvassa kunnon fiesta! eli juhlat, joten kaupunki tulee olemaan todella täysi. Perjantai taitaa tällä hetkellä jäädä taas välipäiväksi, ja samoin lauantai. Katsotaan josko saan itseni ulos sunnuntaina :)

27. toukokuuta 2010

BodyRock

Tänään tuli aamusta taas treenattua. Innostuin vetämään BodyRockin Get Hot Cardio Workoutin ja sain omaksi ajakseni 21 min 28 sec. Aluksi tietysti lämmittelin ja luulin treeniä vaativammaksi, ainakin mitä tuolla BodyRockin kautta on uskomista, mutta kokonaisuutena se olikin yllättävän helppo. Innoistuin sitten loppuun vielä menemään jutan lihaskunto treenin 3 kertaa läpi, jotta saisin vielä paremmin käsilihaksetkin treenattua. Treenin ohessa kun kuuntelen musiikki, niin tänään sitten korvissa soi jälleen Euroviisut..kuulun siihen porukkaa, joka oikeasti pitää joistakin niistä kappaleista. Haaveena onkin joskus lähteä niitä katsomaan! Mutta sitä päivää odotellessa voin todeta musiikin olevan hyvää treenimusiikkia, koska monet kappaleista ovat nopeatahtisia.

Huomiselle suunnittelin sitten pitkän lenkin tekemistä, sillä la kun on muutto päivä niin en muuton jälkeen luultavammin enää jaksa juoksa, joten mielummin juoksen sen sitten huomenna. 

Sports do not build character. They reveal it -Heywood Broun