Vietin tuossa viime viikonlopun Tallinnassa. La aamuna kerkesin vielä nopeasti venyttelemään, mutta su olikin sitten ihan lepopäivä -Jollei koko päivän shoppailua lasketa! Oli kyllä mukavaa käydä taas pitkästä aikaa Tallinnassa, ja nähdä miten kaupunki oli jälleen vähän muuttunut. Edellisestä kerrasta taitaa olla 3 vuotta, kun siellä on tullut käytyä.
Maanantain piti aloittaa taas 1 treenillä kuntosalilla, mutta sain jonkin todella suuren matkaväsymyksen. Ja treeniä ei kannata tehdä, jos aivoissa on vain yksi ajatus...nukkuminen. Koko päivä menikin sitten jonkinlaisessa horroksessa, kunnes illalla sain siskoltani rautatabletin. Täytyy myöntää, että varmaan on ollut hemoglobiini sitten todella alhaalla, sillä se auttoi! Rautapitoista ruoka on jäänyt vähän vähemmälle, ja tunnetusti treenaaminen kuluttaa rautapitoisuuksia verestä ihan mukavasti. Myös naisilla olisi muutenkin erittäin tärkeää saada tarpeeksi rautaa. Tänään sitten kävin aamusta treenaamassa, ja tein 1. kuntosali treenin. Loppuun innostuin vielä juoksemaan matolla 30 min, jotta sain myös aerobista harjoitusta tarpeeksi. Venyttelyt päälle, ja olo on nyt mahtava.
Tallinan reissun aikana tuli kyllä syötyä vähän mitä sattui. Niin siinä helposti käy kun on matkalla, ja pitää turvautua siihen mitä laivan kahviosta löytyy. Onneksi myös salaatteja on tarjolla, mutta lauantaina meni myös karkkia. Illasta olikin sen takia sitten mukavan turvonnut olo, joka tuntuu jatkuvan edelleen. Noh, nyt olen palautunut takaisin norm. ruokavaliooni. Yhteen asiaan teen kyllä poikkeuksen. Aamiaiseksi ei enää pelkkä sokeriton mehukeitto mene, vaan haluan syödä rasvatonta jogurttia, joka selvästi täyttää paremmaksi. Jos aamiaisella jää vähän nälkäiseksi, tuntuu se seuraavan kyllä koko päivän!
Hei, eksyin ensimmäistä kertaa blogiisi (kivalta vaikuttaa muuten!).
VastaaPoistaAamiainen on todella tärkeä asia. Olen vuosia syönyt liian kevyen aamiaisen ja sitten tuntenut heikotusta, väsymystä ja nälkää jo muutaman tunnin jälkeen (ja joskus melkein heti). Nyt olen etsimässä itselleni sopivampaa aamiasta. Kaurapuuro tuntuu toimivan tosi hyvin, PALJON paremmin kuin murot, vaikka niissä on enemmän kaloreita.