12. joulukuuta 2010

Hieman viikonloppu haastetta!

Eilinen päivitys jäi vahingossa välistä. Mutta tänään niitä onkin sitten luvassa pari. Päätin perjantaina ottaa pienen haasteen jälleen viikonlopulle ja olla syömättä melkein ollenkaan hiilihydraatteja. Huomasin sokerin himon jostain taas tulevan ja päätin että tapetaan se nyt kokonaan. Joten loin itselleni tarkan ruokavalion viikonlopulle:


  • Aamiaiseksi: teetä & rasvatonta jogurtti & hieman herkkusieniä
  • Lounaaksi: 3 paistettua kananmuna valkuaista ja sipulia
  • Päivälliseksi: vähärasvaista juustoa ja herkkusieniä
  • Tämän lisäksi: päivän mittaan paljon sitruunavettä ja myös tarvittaessa xytlitol-purkkaa, sekä illasta perinteinen rooibos teeni.

Ainakin nyt lauantain ja sunnuntain osalta voin sanoa, että en ole tuntenut hirveää nälkää enkä himoa ollenkaan hiilihydraatteihin. Viikonlopun jälkeen lisään perinteisesti sitten salaatin määrää ruokavaliooni :) Tästä kokeilusta olen oppinut tähän saakka että proteiini pitää kyllä kylläisenä ja on hyvä syödä aina siihen saakka kun tuntee olonsa täydeksi.

Painoni on pysytellyt tuossa 58,5kg kohdalla nyt. Hieman tuo pisti tänä aamuna mieltä alas, sillä haluaisin sen laskevan, mutta hiljalleen hyvää tulee. Onhan tässä jo melkein 7kg tähän saakka kadotettu. Alussa kyllä lähti turha turvotus. Ja tavoitteena olisi syntymäpäivänäni eli 15.3 olla sitten jo hyvässä kunnossa. Tavoitteena siis siihen mennessä tuollainen 55kg paino ja kesään kohti se saisi vielä tippua 54kg. Tein itselleni testin netissä (tai aika montakin varmistuakseni tuloksesta) ja tämä kertoi minun pituiselle henkilölle ihanne painon olevan 54.7kg eli sinne tähdätään. Sittenpähän mahdun kivoihin Zaran vaatteisiin.

Viikonlopun treenit: Olin ensin suunnitellut tekeväni hiitin eilen aamusta, mutta heti kun heräsin niin päätäni särki. Mietin mitä tästäkin päivästä oikein tulee ja vasta pitkälti iltapäivää huomasin että pääsärkyni aiheutui aivan jumissa olevista niskasta/hartioista. Ei sitten muuta kuin kuumavesi pullo ja todella hyvää lihas särkyyn tarkoitettua geeliä kämppikseltäni niskaan. Vähän ajan päästä oli pääsärky kadonnut ja pääkin tuntui liikkuvan jälleen paremmin. Päädyin sitten tekemään P90X:n mukaan Kenpo X:n ja hieman omia punnerruksia & venyttelyt päälle.

Tänään sitten heräsin täynnä energiaa jälleen -varmaankin kiitos tuolle ihanalle auringolle joka paistaa. Päädyin tekemään oman hiitin nyt päivällä. BodyRock kun ei tällä kertaa tarjonnut minulle mieleistä. Tein 20/10sec syklillä 24 kertaa eli yhteensä 12 min treeni:
  • Dynamic Squat 14- 15 - 15 - 14 - 14 - 14
  • Santana push-up 7 - 7 - 5½ - 7 - 7 - 6
  • X-hyppy 23 - 23 - 23 - 23 - 23 - 23
  • Knee hug 10 - 10 - 10 - 10 - 10 - 10
Huomasin tuon treenin jälkeen että kuntoni on selvästi parantunut sen jälkeen kun aloitin P90X:n kanssa treenaamisen. Jaksoin tuon hiittinikin paljon paremmin ja olo tuntuu koko ajan energiseltä. Tänään on vielä luvassa P90x:n mukaan Shoulder & Arms & Abs ripper harjoitukset. Eli helpolla ei tänään kroppaa päästetä. Kirjoittelen myös vihdoinkin tänään aikataulun jonka loin P90X:n mukaan itselleni, jotta saan ti & pe lepo päiviksi itselleni. 

Vielä 8 päivää kunnes saavun suomeen joulua viettämään. Avasitko jo itse joulukalenterisi tänään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti