Onko tuttu tilanne? Itse olen jo pariin kertaan tuohon kohdannut täällä espanjassa, missä vaatekoot ovat pienemmät kuin Skandinaviassa. Vietin tänään päivän shoppailen Barcelonassa ja sain päätettyä vihdoinkin joululahja ostokseni. Etsin itselleni myös samalla housuja -ei en halunnut pillejä tai haaremihousuja, joita kaupat ovat täällä pullollaan. Löysin kuitenkin mitä hain, aivan ihanat, suorat mustat housut Zarasta -yhdestä lempiliikkeestäni. Perinteisesti joudun nuo housut kyllä lyhentämään, koska olen tälläinen 161cm tylppä jalka. Näin samalla samassa liikkeessä aivan ihanan satiinisen paidan, jota päätin kokeilla. Otin koot S ja M, koska en ollut paidan koosta aivan varma. Paita oli leikattu niin että sen piti olla hyvin istuva ylhäältä ja löysä helmasta. Heitin sitten S-koon päälleni, joka sujahti hyvin. Totesin aika nopeasti kyllä, että vaikka paita näytti aivan ihanalta, niin hihan suut olivat juuri ja juuri liian pienet.
Sitten yritin ottaa paidan pois....
...ja yritin
...väänsin ja käänsin itseäni
...ja noin 10-15min työn jälkeen sain paidan pois!
Yksinkertaisesti se paita oli vain hieman liian pieni, ja koska materiaalina oli satiini, ei paita venynyt mistään suunnasta. Tämä pieni juttu pisti päähäni lisää motivaatiota pudottaa vielä kiloja. Haluan pitää kauniita paitoja, jotka laskeutuvat päälleni kauniisti. Koitin muuten sitten M-kokoa, ja kuten arvata saattoi, se oli taas vähän liian suuri.
Joten tytöt ja pojat, miehet & naiset..eiköhän laiteta ne läskit katoamaan ja näytetä näille espanjalaisillekkin, että kyllä me mahdutaan heidän pieniin kokoihin!
Pääsin takaisin kotiin 17 aikaan. Mukanani oli mm. uusi matkalaukku, muut ostokset sekä mielessä yksi asia: tänään treenataan ja kovaa! Hörppäsin vettä ja laitoin ostokseni sivuun. P90X:n tarjosi minulle tänä iltana Plyometrics tappotreenin. Treeni kesti tasan tunnin ja ideana oli tehdä erilaisia perushyppyjä aina 30sec. ajan. Ensimmäisen 30 min jälkeen olin melkein jo valmis luovuttamaan, mietin että mitä oikein ajattelin. Päätin kuitenkin jatkaa.
Tunnin jälkeen olin aivan liekeissä! Hiki valui ja sydän löi lähemmäksi 180,
mutta lopetinko siihen? En, halusin jatkaa joten tein päälle vielä Abs Ripper sarjan eli 11 erilaista vatsalihasliikettä 25 toistolla.
1,5h treenaamisen jälkeen olin valmis. Todella nopeat venyttelyt ja kuuma suihku perään. Olo on nyt mahtava. Vaikka tiedän että huomenna lihakseni voivat olla hieman kipeät, tarkoittaa se vain sitä, että tää tyttö on treenannut!
Tälläisiä tappoja minä rakastan!
Ajattelin teidän kanssa jakaa tällä kertaa todella hyvän, mutta ei ihan niin tappavan vatsalihas ohjelman. Seurasin tätä ohjelmaa monen vuoden ajan ennen ja voin todeta että se on erittäin hyvä. Se toimii aloittajille sekä perus urheilijoille. Tiedän että se olisi jälleen itselleni myös kova pala. Jos olet aloittelija, voit vähentää toistoja, mutta haluat silti pyrkiä noihin määriin. Ideana tässä ei ole että halutaan miljoona toistoa, vaan että teet liikkeet oikein. Silloin se toimii parhaiten! Jos jonkun liikkeen ideaa että ymmärrä kysykään ihmeessä, niin yritän parhaani mukaan neuvoa ja vaikka lisätä kuvia tarvittaessa.